"I'd love to just give in
I'd love to live this lie
I've been to black and back
I've whited out my name
a lack of pain, a lack of hope,
a lack of anything to say
there is no cure for what is killing me
I'm on my way down
I've looked ahead and saw a
world that's dead
I guess that I am too"
Olen uupunut. Tajusin eilen itsenäisyyspäivän izakayan jälkeen kotiin tullessani, että nyt mennään taas äärirajoilla. Juna-asemalla miettii, että jos kuolisi, ei tarvitsisi tehdä mitään.
Väsyttää.
Skippasin luennon ja jäin nukkumaan. Puuhastelin kaikkea pientä YouTube-videoiden välissä, lepo tuli enemmän kuin tarpeeseen. Kerään voimia kauppareissuun, sillä riisiä lukuun ottamatta ei ole mitään syötävää (no, misokeittoa on sen lisäksi mutta sitä ei oikein ateriaksi voi laskea).
Sain eilen keskusteltua migreenistä yhden toisen migreenipotilaan kanssa, ja se vertaistuen määrä tuntui hyvältä. Pääsimme vertailemaan kokemuksia ja huomasimme, että kyllä, kokemukset ovat ihan totta. Keskustelukumppanini totesikin yhdessä kohtaa pitkään epäilleensä, että voiko tietyt asiat edes kuulua migreeniin, mutta kun kuuli minulta samoista asioista, kertoi olevansa helpottunut.
Välillä elämässä on hyviäkin hetkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti